tiistai 24. maaliskuuta 2009

Paja pian valmis :)

On tullut viime aikoina hankittua jos jonkinlaista tarviketta koruilua varten. Kaikki tarvittavat veivit on kohta. Veli on tänään tehnyt mulle 8 mm veivit ja melkein kaikki muut minulla on jo hankittuna muualta. Isän kanssa ostettiin viikonloppuna mulle pieni ruuvipenkki, joka on tummansininen - joudun ehkä tuunaamaan sen toisen väriseksi :) On kuitenkin söpön pikkuinen ja ajaa varmasti asiansa langan veivaamisessa. Lisäksi olen hommannut pienen alasimen ja vasaran. Työkaveri osti mulle helmialustan, eli sen missä voi suunnitella helmikoruja ja tänään tilasin kiillotusrummun!! Tosin saan sen ehkä vasta kuukauden päästä, mutta ehkä maltan siihen asti odottaa.

Tässä otosta tämän hetken helmi- ja muusta nippelivalikoimasta



Pääasiassa siis lasihelmiä ja etenkin noita foliohelmiä. Jonkun verran onyxeja, muutama tiikerinsilmä, savukvartsi ja hematiitti ja pieni määrä eri kokoisia swarovskeja. Makeanvedenhelmiä haluaisin lisää, mutta en ole onnistunut löytämään sellaisia kuin haluaisin :( Eli aika pieni valikoima vielä, vaikka rahaa onkin jo kulunut ihan mukavasti :0

3 kommenttia:

  1. Siitäpä se tosiaan lähtee! :)
    Käypäs tutustumassa Helmiliinan kauppaan! Siellä löytyy laadukkaimmat makeanvedenhelmet!

    VastaaPoista
  2. Kiitos vierailusta ja kommenteista :)

    Pirita: Olen kyllä käynyt Helmiliinan sivuilla, mutta en ole läytänyt sitä mitä haen. Kaikkea muuta ihanaa kyllä :D

    VastaaPoista